Heips kaikille!😊 Vaikka raskaus ja tieto siitä, että pieni ihme on matkalla maailmaan, niin kuuluu usein raskausaikaan paljon erilaisia huolia ja pelkoja. Itsekään en ole tässä poikkeus ja tuntuu, että jo pitkä raskautumisen odotus vain lisäsi pelkoani siitä, että jotain pahaa tapahtuisi raskausaikana, emmekä edelleenkään saisi tuota kauan odottamaamme lasta.😓 Ensimmäinen asia, joka minua huolestutti heti plussaamisen jälkeen oli se, että olenko todella raskaana. Vaikka olinkin tehnyt jo neljä positiivista testiä, minun piti hillitä itseni, etten olisi aloittanut jokaista aamua tekemällä varmistustestejä saadakseni jatkuvasti tietää, että pikkuinen oli edelleen kyydissä mukana.😖 Vaikka tunsinkin oloni erilaiseksi kuin yleensä, mistä aiemmassa tekstissäni kerroinkin, niin jostain syystä minun oli silti vaikea uskoa, että se tosiaan piti paikkansa. Odotin kuin kuuta nousevaa ensimmäistä neuvola-aikaa, jonka olinkin varannut heti plussaamisviikonlopun jälkeen. Koska tunnen itseni n...
Hei kaikille! Olen 27-vuotias naimissa oleva luokanopettaja, joka on myös pienen cotton-pennun omistaja, sekä lokakuun loppupuolella vihdoinkin myös äiti! Tässä blogissa pääteemanani on raskausaikani sekä pian koittava perheemme vauva-arki. Lisäksi julkaisen tekstejä sekä ohjeita, jotka käsittelevät itselleni tärkeitä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia, kuten ruoanlaitto ja askartelu. Tervetuloa mukaan seuraamaan tekstejäni!