Siirry pääsisältöön

Raskausoireeni :P

Heips kaikille!

Yleinen puheenaihe, kun puhutaan raskausajasta, ovat totta kai raskausoireet.😀 Joten tällä kertaa ajattelin hieman kertoa omista oireistani, jotka olen takuuvarmasti pystynyt yhdistämään raskauteeni (eli jätän aika monta myös mainitsematta, koska niistä en ole täysin varma😅). En listaa oireita siinä järjestyksessä, kun oireita on ilmennyt (koska en itsekään enää tarkkaan muista, mitä on ollut milläkin raskausviikolla), mutta yritän kuitenkin lajitella ne alkuraskaudesta eteenpäin. Eli tästä lähtee:

Etova olo

Olen todella onnekas siinä mielessä, että minun kohdallani ei onneksi voida puhua alkuraskauden pahoinvoinnista, vaan itselläni se jäi melko mietoon etovan olon tunteeseen muutaman kerran päivässä. Ensimerkit tämän alkamisesta oli se, että vaikka aamuisin yleensä on aina pakko saada melko tuhti aamupala, niin yhtäkkiä minun piti lähes pakottaa itseni saamaan alas edes pieni annos jogurttia tai hedelmä, jotta selviäisin lounasaikaan asti, jolloin sitten yleensä olikin jo ihan kunnon nälkä. Ja heti syötyäni aamupalan piti pidätellä, ettei hampaita harjatessa noussut puklua kurkkuun.😓 Eli aamut olivat toinen ajankohta, kun tunsin tuota etovaa oloa ja ruokahaluttomuutta, ja toinen ajankohta olikin iltapäivät/illat. Tavallisesti söisin päivällisen jälkeen vielä jonkinlaisen iltapalan, kuten leipää, hedelmää (tai mässypäivinä esim. pizzaa 😋), mutta nyt jo päivällisen jälkeen iski etova olo päälle, joka yleensä jatkui aina nukkumaan menoon saakka, joten ei tullut edes mieleeni syödä iltapalaa tuona aikana. Yksi hyvä puoli oli kuitenkin se, että yleensä minulla on tapana silloin tällöin hieman mässäillä makeaa päivällisen jälkeen, niin nekin jäivät sitten pois edes joksikin aikaa.😜 Tämä kausi alkoi siis, kun raskautta oli kulunut muutama viikko ja se kesti reilu kuukauden. Mutta sen jälkeen ei onneksi ole enää ollut etovaa oloa (muutamaa yksittäistä kertaa lukuunottamatta), ja olen voinut syödä normaalisti.😋

Väsymys

Lähes heti raskautumisen jälkeen minuun iski moneksi viikoksi todella kova väsymys. Iltaisin silmät menivät väkisin kiinni viimeistään klo 21 ja nukuin kuin tukki aina herätyskellon soittoon asti, ja silti en tuntenut oloani lainkaan levänneeksi tai virkeäksi.😵 Työpäivän jälkeen hoidin välttämättömät asiat, kuten Micon lenkityksen, ruoanlaiton, syömisen ja pienet kotityöt, minkä jälkeen oli pakko päästä sohvalle makuulle ja saatoin nukkua joka päivä tunnin tai parin päiväunet. Sohvalta pääsin ylös normaalisti iltapesuille ja siitä taas suoraan nukkumaan. Mieheni hieman paheksui, että hän joutui hoitamaan suurimman osan esim. siivouspuuhista, mutta tämä on taas asia, jossa miesten tehtävä on muistaa, että me naiset kasvatamme uutta elämää sisällämme, joten meillä on oikeus lepoomme ja miesten on turha napista.😜 Väsymys loppui suunnilleen samoihin aikoihin, kun ensimmäinen kolmannes raskaudesta päättyi, ja sen jälkeen alkoikin paljon energisempi ja virkeämpi ajanjakso, joka on jatkunut oikeastaan ihan tähän päivään asti (ja toivotaan, että jatkuu ihan synnytykseen asti, mikä kyllä varmaan jää toiveajatteluksi😓).

Mielihalut

Itselläni ei ole onneksi ollut mitään pakonomaista tarvetta saada syödä tai haistaa jotain juuri tiettyä asiaa kellonajasta tai tilanteesta riippumatta (näistäkin olen lukenut muiden ihmisten kokemuksista), mutta olen kyllä huomannut, että etovan ajanjakson jälkeen mieli on tehnyt tavallista enemmän saada jotain tiettyjä ruokia, mutta ilmankin olen onneksi pärjännyt.😏 Niissäkin on ollut vaihtelua ja jotkin halut kestivät ihan vain muutaman päivän tai viikon, mutta muutamat ovat olleet päällä koko raskausajan. Ihan alussa muistan, että kun oli nälkä, niin varsinkin päivällä tai illalla mieleni teki kaikkea rasvaista ruokaa, kuten friteerattuja ruokia tai hampurilaisateriaa. Aamupalalla minun alkoi tehdä hirveästi mieli saada leivän päälle makrillifilettä tomaattikastikkeessa, joka oli yksi lapsuusaikani lemppareista, ja se onkin jäänyt päälle ja edelleen syön sitä aika usein aamupalaksi. Toinen aika varhainen mielihalu oli saada maksamakkaraa tai maksalaatikkoa, mutta koska maksaa ei suositella raskausaikana, niin sen olen itseltäni kieltänyt, vaikka mieli olisikin tehnyt. Myös sushi on yksi lempiruoistani, mutta sekin on pitänyt mielihaluista huolimatta jättää pois, koska siinä on kaksi pahaa juttua raskauden kannalta: raaka kala ja merilevä.😒 Sitten on ollut tosiaan näitä hetken kestäneitä haluja, kuten paahtoleipä vadelmahillolla, mikä kesti noin viikon.😛 Mitään hajuja en ole kokenut mitenkään tavallista houkuttelevimmiksi, mutta monet todella voimakkaat hajut, kuten voimakas hajuvesi ja tupakka (joita muutenkin inhoan), ovat herättäneet tavallistakin voimakkaampaa hylkimisreaktiota, ja minun on pitänyt pidättää hengitystä ja poistua mahdollisimman nopeasti raikkaaseen ilmaan, jos näitä on nenääni osunut.😝

Kukkiva iho

En ole koskaan omistanut puhdasta, näppylätöntä ihoa, vaan minulla on jo teinistä asti ollut tietyt strategiset alueet, joita finnit ovat säännöllisesti koristaneet. Mistään aknesta ei onneksi ole ollut kyse, mutta kuitenkin ärsyttävästä ja säännöllisestä haitasta. Tämä helpotti, kun olin aloittanut e-pillereiden käytön, mutta edelleen finnejä kuitenkin esiintyy silloin tällöin. Mutta, kun tulin raskaaksi niin huomasin, että finnejä ja muitakin sitkeämpiä (ja luultavasti myös pysyviä) näppylöitä alkoi esiintymään tavallistakin enemmän.😕 Pahimmillaan tämä kukinta oli ensimmäisen kolmanneksen aikana, mutta edelleen näppyjä tulee, varsinkin nyt kuumilla kesäkeleillä. Tämä on ollut varsin ärsyttävä oire.😞

Hiusten ja kulmakarvojen oheneminen

Tämä oire yllätti itseni täysin. Minulla on aina ollut ihanan paksut ja vahvat hiukset ja kulmakarvat, mutta jo heti raskauden alettua huomasin, että hiuksiani alkoi lähtemään runsaammin kuin yleensä ja hiuslaatunikin alkoi tuntumaan jotenkin huonommalta; karheammalta ja rasvaisemmalta. Myös kulmakarvojani alkoi lähtemään todella paljon, ja nyt ne ovatkin todella ohuet verrattuna entiseen. Ja mikä kurjinta, ne eivät näytä kasvavan enää lainkaan takaisin.😱 Nyt kulmani ovat täynnä pieniä aukkoja, ja minun on täytynyt alkaa käyttämään kulmakynää paljon enemmän kuin yleensä olen käyttänyt (en juuri muutenkaan tykkää käyttää meikkiä), jotta saisin kyseiset aukot piiloon ja näyttäisi siltä, että minulla kuitenkin yhä on olemassa kulmakarvat. Hiuksieni kunto on alkanut raskauden edetessä kohentumaan, mutta kulmakarvat ovat pysyneet yhä harmillisen lyhyinä. Toivon todella, että ne kasvavat taas normaalisti, kun raskaus on ohi.😟

Ihon kutina

Tämä oire jopa pelästytti aluksi, kun osasin yhdistää sen raskauteeni, sillä olin lukenut, että kutina voi viitata esim. raskaushepatoosiin😨 ('''...raskaushäiriötä, jossa iho alkaa kutista ja maksaentsyymien ja/tai sappihappojen pitoisuus veressä alkaa suurentua.'' Terveyskirjasto). Mutta onneksi, kun tutkin asiaa lisää niin saatoin todeta, ettei se sitä todennäköisesti ole, sillä kutina ei esiintynyt niinkään vatsan iholla tai kämmenissä ja jalkapohjissa, vaan satunnaisesti ympäri kehoa. Varsinkin nukkumaan mennessäni kutina alkoi selkeämmin, mikä on aika yleistä. Lisäksi kutina alkoi jo aika aikaisessa vaiheessa raskauttani, ja raskaushepatoosi ilmenee yleensä vasta raskausviikon 30 jälkeen. Onneksi se ei kuitenkaan ole vaivannut jatkuvasti, vaan silloin tällöin. Tietysti tämä on vaikeuttanut nukahtamista, kun se on ollut päällä, mutta muuten melko lievä oire.👍

Eli kaikenlaisia oireita on kuulunut raskauteeni tähän mennessä, mutta kaiken kaikkiaan olen ollut todella tyytyväinen, että olen päässyt näin vähällä, eikä tosiaan mitään vakavampia, jatkuvia oireita ole ollut oikeastaan yhtään.😏

Voimia ja jaksamisia niille, jotka eivät ole olleet yhtä onnekkaita oireiden vähyyden kanssa! Lopuksi sitten kaikki palkitaan!💖😍

Terkuin,

Isanna91😘

Kommentit