Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2019.

Raskautuminen - odotukset vs. todellisuus :/

Heips kaikille!😊 Ennen kuin pääsen aloittamaan bloggailun varsinaisen raskausajan parissa, niin ajattelin, että olisi hyvä kertoa hieman ajasta ennen kuin tulin vihdoinkin raskaaksi. Ja ''vihdoinkin'' termi sopii tähän tilanteeseen oikein sopivasti, sillä ennen raskautumistani meillä oli mieheni kanssa takana jo puolitoista vuotta odotusta, pettymyksiä ja surua, eli aktiivista yrittämistä ilman toivottua lopputulosta, eli pienen ihmeen aikaansaamista. Vaikka tämä ei varmasti monista, jotka ovat kärsineet tai tuntevat ihmisiä, jotka ovat kärsineet vuosien lapsettomuudesta, niin itselleni tämä aika oli todella raskasta sekä henkisesti että fyysisesti.😢 Mutta aloitetaanpa ihan alusta, eli siitä, kun olimme tehneet päätöksen siitä, että nyt olisi hyvä hetki hankkia lapsi. Mieheni oli loppumetreillä opiskelujen kanssa, itse olin onnistunut saamaan luokanopettajan viran ja olimme löytäneet mukavan vuokrakaksion viihtyisältä ja lapsille sopivalta alueelta. Eli meillä ...

Tästä se lähtee! :D

Heips kaikille! Olen nyt astumassa itselleni aivan uudelle alueelle, eli bloggailun ihmeelliseen maailmaan. Tietysti bloggaaminen ei ole aiheena itselleni mitenkään vieras, vaan pikemminkin asia, jota olen miettinyt ja pohtinut jo todella kauan ja yrittänyt ylittää tuon kuuluisan kynnyksen miettimisen ja tekemisen välillä. Ja nyt vihdoinkin olen päässyt sopimukseen asiasta itseni kanssa: Minä haluan kokeilla, joten myös kokeilen, meni syteen tai saveen!  Parempi on yrittää ja mahdollisesti epäonnistua kuin vain miettiä, että mitä jos. Joten tästä tämä nyt sitten lähtee!😉 Joten aloitetaanpa ensin ihan muutamilla esittelyluontoisilla asioilla itseäni koskien. Olen 27-vuotias (vielä jopa reilu kuukauden ajan😛) naimisissa oleva luokanopettaja, jonka lisäksi omistan myös juuri kesäkuun alussa 1-vuotta täyttäneen pienen cotton-pentu Micon. Ja lokakuun loppupuolella (tai kenties marraskuun alussa, koskaan ei voi tietää😂) perheeseemme syntyy myös ensimmäinen vauva, mikä tekee minust...