Heips kaikille!
Nyt päästään toiseen varmasti monia lasta odottavia kutkuttavaan ensimmäisiin kuuluvaan kysymykseen, kun pieni ihme ilmoittaa tulostaan: Onko se tyttö vai poika?😁 No, tämä kysymys kyllä alkoi pyörimään mielessämme melko pian, kun olimme saaneet positiivisen raskaustestin. Tulisiko meitä ilahduttamaan pieni tyttö vai poika? Vaikka sinänsä kummallekaan ei ollut mitään väliä, että kumpi se olisi, vaan suurin toivomuksemme oli, että lapsi olisi terve, niin kyllähän niitä haavekuvia oli ehtinyt jo kauan ennen raskautta tai edes naimisiinmenoa maalailemaan mielessään. Jostain syystä, enkä itsekään lainkaan tiedä mistä, olin aina nähnyt mielessäni pienen pojan.😍 Ehkä taustalla saattoi olla se, että olin itse ollut melkoinen poikatyttö, enkä ollut koskaan ollut kiinnostunut pinkistä-väristä, prinsessaleikeistä tai juuri muistakaan tyttömäisistä jutuista, mikä on jatkunut yhä tähän päivään asti. Eli ehkä olin puolitiedostamattomasti ajatellut, että pieni poika sopisi omaan persoonaani paremmin; sopisin varmasti paljon paremmin pelaamaan pojan kanssa jalkapalloa ja/tai videopelejä, kuin laittamaan tiaran päähäni ja esittämään kuningatar Elsaa pienelle tytölleni. Mutta, kuten jo mainitsinkin, sukupuoli ei ollut mikään elämän ja kuoleman kysymys.😉
Mutta, siirrytäänpä siihen hetkeen, kun meillä oli vihdoinkin mahdollisuus saada mahdollisesti kuulla, että onko lapsemme tyttö vai poika; eli rakenneultraan raskausviikolla 20.😊 Monet olivat jo etukäteen tiedustelleet meiltä, että halusimmeko tietää sukupuolen etukäteen, ja vastaus oli selvä: EHDOTTOMASTI!😁 En todellakaan olisi voinut kuvitella eläväni yhdeksää kuukautta epätietoisuudessa, minkä lisäksi halusin päästä tekemään mahdollisimman pian hankintojakin tulevalle vauvalle, ja kutsukaa minua vanhanaikaiseksi, sukupuoliroolien kannattajaksi tms., mutta minusta tietyt värit, teemat ja aiheet sopivat paremmin tytöille ja pojille, ja halusin päästä niitä hankkimaan!😍
Rakenneultra oli tosiaan kesäkuun alussa (odotus tuntui ikuisuudelta), ja kerroimme kätilölle heti tapaamisemme alussa, että jos sukupuolen pystyy näkemään, niin haluamme ehdottomasti sen tietää. No, lapsi tulee selvästi molempiin vanhempiinsa, sillä se halusi itsepäisesti tehdä ultrakuvien ja mittojen saamisesta mahdollisimman vaikeata.😅 Hän oli jatkuvasti väärissä asennoissa, ei meinannut kääntyä, vaikka yritin kuinka hyppiä, pomppia ja jumpata, minkä vuoksi jouduimmekin käymään puolen tunnin tauolla sairaalan kahvilassa siinä toivossa, että vauva kääntyisi sillä välin. No, olihan hän kääntynyt, mutta sitäkään ei kauan kestänyt. Loppujen lopuksi kätilö sai otettua kaikki tarvittavat kuvat ja mitat, ja kaikki näytti oikein hyvältä (mikä oli aivan tajuttoman mahtava ja ihana uutinen😍), mutta kätilö ilmoitti, että hän oli saanut vain pari vilkaisua vauvan haarovälistä kaiken sen kääntyilyn ja itsepäisen paikoillaan jököttämisen lomassa, joten hän ei pystynyt sanomaan mitään varmaa.😕 Mutta hän kuitenkin sanoi, ettei ollut ainakaan huomannut mitään poikamaisuuteen viittaavaa, joten vauva voisi näin todennäköisesti olla tyttö.😊 Mutta, hän ei tosiaan sanonut tätä varmaksi, joten epätietoisuudessa olemme kuitenkin joutuneet elämään.😓 Tietty kätilö kertoi, että aina voi käydä yksityisellä puolella myöhemmin ultrassa, jos haluaa tietää jo etukäteen varmuudella, mutta päätimme, että emme ala maksaa lähemmäs 100e tästä tiedosta, vaan maltamme kyllä odotella.😉
No, tämähän on nyt tehnyt hankintojen tekemisestä haastavampaa (sillä sukupuolineutraaleja värjeä, teemoja yms. on melko vähän tarjolla😒) ja melko pliisua, sillä itse pidän kirkkaista ja pirteistä väreistä, mutta vielä nykyaikanakin tarjolla olevat sukupuolineutraalit värisävyt ovat pääsääntöisesti valkoinen, musta, harmaa tai beige, mitkä näyttävät kyllä hyvältä omassa vaatekaapissani, mutta vauvalle haluaisin enemmän värikkyyttä.😖 Jo pelkästään vauvan kehityksen kannalta värit on hyvä juttu (mm. tarkkaavaisuuden ja katseen kohdistamisen kehityksen kannalta), mutta kyllä ne ovat paljon pirteämpiä ja iloisempiakin kuin harmaasävyjen värittämä huone ja vaatekaappi.😛 Mutta olen ennen kaikkea käytännöllinen ja realistinen persoona, enkä vain ole kyennyt hankkimaan mitään sellaista, mikä ei mielestäni mene sekä tytölle että pojalle. Toki tämä on sinänsäkin hyvä periaate, sillä haluamme vielä lisääkin lapsia ja, jos tulevat lapset ovat eri sukupuolta kuin ensimmäinen, niin samoja tavaroita ja vaatteita pystyy hyödyntämään myös heidän kohdallaan.👍
Eli vielä toistaiseksi joudumme vain odottamaan vauvan syntymää, jotta saamme täyden varmuuden siitä, onko pieni vauvamme tyttö vai poika, mutta ehkä hieman mielessäni olen kuitenkin alkanut näkemään jo pienen tytön.💖 Aika näyttää!😉
Kaikille niille, jotka haluatte tietää lapsen sukupuolen etukäteen, toivon että rakenneultrassa vauvanne malttaa sen verran paljastella itseään, jotta saatte jo tuolloin tietää, eikä tarvitse elää epätietoisuudessa!😂😏
Terkuin,
Isanna91😘

Kommentit
Lähetä kommentti