Heips kaikille!😊
Vaikka raskaus ja tieto siitä, että pieni ihme on matkalla maailmaan, niin kuuluu usein raskausaikaan paljon erilaisia huolia ja pelkoja. Itsekään en ole tässä poikkeus ja tuntuu, että jo pitkä raskautumisen odotus vain lisäsi pelkoani siitä, että jotain pahaa tapahtuisi raskausaikana, emmekä edelleenkään saisi tuota kauan odottamaamme lasta.😓
Ensimmäinen asia, joka minua huolestutti heti plussaamisen jälkeen oli se, että olenko todella raskaana. Vaikka olinkin tehnyt jo neljä positiivista testiä, minun piti hillitä itseni, etten olisi aloittanut jokaista aamua tekemällä varmistustestejä saadakseni jatkuvasti tietää, että pikkuinen oli edelleen kyydissä mukana.😖 Vaikka tunsinkin oloni erilaiseksi kuin yleensä, mistä aiemmassa tekstissäni kerroinkin, niin jostain syystä minun oli silti vaikea uskoa, että se tosiaan piti paikkansa. Odotin kuin kuuta nousevaa ensimmäistä neuvola-aikaa, jonka olinkin varannut heti plussaamisviikonlopun jälkeen. Koska tunnen itseni niin hyvin tiesin, että ammattilaisen vahvistus asiasta saisi minut vihdoinkin uskomaan, että olin tosiaan tulossa äidiksi. Mutta odottaminen oli kyllä yhtä tuskaa...😩
Samalla, kun varasin puhelimitse neuvola-ajan, sain jo erilaisia ohjeita, joiden avulla saatoin jo tutustua raskausajan suosituksiin ja rajoituksiin, joihin aloinkin heti perehtymään. No, ensimmäisiä asioita oli ei-suositeltavien ruokien läpikäyminen. Vaikka suurin osa olikin minulle jo ennestään tuttuja (kuten raaka kala ja liha, valitettavasti), niin löytyi myös monia sellaisia ruokia, joista en ollut aiemmin kuullutkaan (kuten tietyt kalalajit ja juustot). Eli tästä lähti sisäistämisprosessi liikkeelle; tietyt asiat piti jatkossa muistaa, etten aloita kokeilemaan, ja toiset taas piti jättää pois, kuten rakastamani maksalaatikko ja -makkara, graavilohi, medium-pihvit, sushi sekä lakritsi.😩 Oli kuitenkin mukava yllätys, että kaksi kuppia suodatinkahvia tai yksi kuppi espressokahvia olivat sallittuja, joten saatoin jatkaa iltapäiväkahviperinnettäni (suureksi helpotukseksi, sillä sitä on kyllä tarvittu😂). Vaikka näiden tiettyjen ruokien välttelyt/pois jättäminen on mielestäni loppujen lopuksi sujunutkin ilman mitään ongelmia, niin alkuun oli kyllä todella stressaavaa ja tarkistin aina epävarmat ruokalajit, jottei niissä vain ollut mitään aineita kiellettyjen listalta. Mutta vähitellen opin ottamaan tämänkin asian rennosti ja se on sujunut oikein hyvin.😉
Neuvola-ajan varaamisen yhteydessä esille nousi myös särkylääkkeiden käyttäminen raskauden aikana. Tavalliset valmisteet eivät käyneet ja sallituissakin oli tarkat sallitut annosmäärät. Vaikka en yleensä käytäkään ihmeemmin särkylääkkeitä, niin joskus kyllä kärsin migreeninkaltaisista kovista, pitkään jatkuvista päänsäryistä, jolloin olen saattanut ottaa tabletin oloani helpottamaan. Mutta, kun kuulin näistä rajoituksista, en ole uskaltanut kertaakaan ottaa edes sallittuja särkylääkkeitä, vaan olen vain kestänyt päänsäryt, joita varsinkin alkuraskauden puolella tuli tiheämmin.😓 En vain ole halunnut ottaa mitään turhia riskejä, ja yllättävän hyvin olenkin pärjännyt satunnaisten päänsärkyjen kanssa levon, hämärän ja hiljaisuuden avulla. Eli tämäkään ei loppujen lopuksi ole tuottanut mitään ihmeempiä ongelmia.👍
No, sitten kun näistä alkujärjestelyistä selvittiin ja päästiin ensimmäiselle neuvolakäynnille, niin minulle oli aikamoinen yllätys ja pettymys, ettei raskautta todennettu millään tavalla.😨 Olin luullut, että he ottaisivat jonkinlaisen virtsa- tai verinäytteen, josta raskaus olisi varmennettu, mutta näköjään vauvan olemassaolo katsotaan vasta ensimmäisessä ultrassa, joka on yleensä raskausviikolla 12. Eli vielä pitäisi odottaa niinkin kauan ennen kuin saisi lopullisen varmistuksen vauvan olemassaolosta. Eli edelleen pelkäsin, ettei siellä olisikaan mitään vauvaa, vaan testit näyttivät väärin, tai sitten se olisi tuulimuna tms. Tämä oli todella stressaavaa aikaa.😖
Viikot menivät hitaasti (ja jännityksen parissa), mutta sitten vihdoinkin koitti ultrapäivä. Koska aika oli arkiaamuna, mieheni ei päässyt mukaan, vaan hänellä oli töitä. Tämä olo tosi kurja juttu, sillä häneltä jäisi ensimmäinen kerta välistä, kun vauvan näkisi😕 (jos siellä siis tosiaan vauva olisi). Siinä sitten odotin henkeäni pidättäen, kun kätilö levitti geeliä vatsalleni ja asetti laitteen vatsalleni. Mutta eipä siinä mennyt kuin hetki, kun ruudulle ilmestyi näky, joka sai silmäni kyyneliin: siellä hän oli, meidän oma pienokainen, täysin tunnistettavissa ja oikein reippaasti liikahdellen😍. Kuin silmänräpäyksessä se kaikki huoli ja pelko suli pois harteiltani, sillä vihdoinkin olin saanut vahvistuksen siitä, että olin todella raskaana, ja meistä tulisi vanhemmat lokakuun lopulla💖 (kunhan kaikki muuten menisi hyvin). Hymyilin ja virnistelin koko ultra-ajan ja kaiken kruunasi se, kun kätilö ilmoitti, että vauvalla oli kaikki hyvin😁. Tämä kruunasi ensimmäisen kolmanneksen odotusajan, ja viimeinkin uskalsimme paljastaa vauvauutisen myös omille isovanhemmillemme, muille sukulaisille sekä hyville ystävillemme ja työkavereille. Omille vanhemmille ja sisaruksille olimme kyllä kertoneet heti, kun raskaustestit olivat olleet positiivisia, mutta nyt se ei enää ollut epävarma salaisuus, vaan ilouutinen, joka oli ihana päästä kertomaan muillekin.😊
Vaikka ultra olikin tuonut kauan kaipaamaani mielenrauhaa, niin kuitenkin takaraivossani piili pelko siitä, että oliko vauvalla kaikki hyvin. Varsinkin, kun vatsa ei ollut vielä lähtenyt kasvuun ja en tuntenut mitään sellaista, minkä olisin voinut todeta vauvan liikkeiksi, niin minulla ei aluksi ollut mitään keinoa tietää, että kaikki meni hyvin.😓 Eli tuo huoli ja pelko olivat jatkuvasti läsnä vielä tuon ensimmäisen ultran ja tulevan rakenneultran välillä. Ennen rakenneultraa aloimme mieheni kanssa puhumaan mahdollisista esiin nousevista huolenaiheista ultran aikana. Vaikka odotimmekin ultraa innolla, sillä meillä olisi tuolloin mahdollisuus saada tietää, että oliko meille tulossa tyttö vai poika, niin tiedostimme myös sen tosiasian, että tuolloin myös selvitettiin lapsemme rakennetta ja sitä, että oliko lapsellamme kaikki hyvin vai ei.😖 Tämä varjosti tuota odotusaikaa ja jännitys painoi raskaana vatsan pohjalla, kun saavuimme jälleen kätilön vastaanotolle. Tällä kertaa mieheni oli mukana, kun kesäloma oli jo alkanut, mikä oli aivan ihana asia.😊 Tutulla kaavalla mentiin: kävin makuulle, rullasin vaatteet pois vatsan päältä ja yritin pysyä mahdollisimman rentona, kun kätilö jälleen levitti geeliä ja asetti sensorin vatsan päälle. Ja sitten ruudulle jälleen ilmestyi tuo meidän pieni rakkaamme, huomattavasti isompana kuin edellisellä kerralla, mutta aivan yhtä liikkuvaisena.😁 Kuten aiemmassa tekstissä olinkin jo kertonut, niin pienokainen oli todella itsepäinen ja pysyi tiukasti huonoissa asennoissa, mikä teki tarvittavien tietojen saamisesta melko haasteellista.😅 Jouduimme tosiaan käymään reilu puolen tunnin paussilla sairaalan kahviossa, kun hyppimiset, pomppimiset, herättelyt ja kyljen vaihtelut eivät tepsineet, ja kätilö toivoi, että pieni liikunta ja tauko saisivat vauvan itsestään kääntymään parempaan asentoon. Tauko tepsi, ja palattuamme kätilö sai otettua viimeisetkin kuvat ja mitat, ja kaikki näytti oikein hyvältä😍 (jälleen suuri helpotus ja huolen taakan kevennys). Ainoa mainittava asia oli, että vauva näyttäisi olevan melko ''siropäinen'' (isäänsä tullut😂), ja se voisi todennäköisesti olla tyttö (tätä kätilö ei kyllä uskaltanut varmaksi sanoa, sen verran huonot vilkaisut oli haaroväliin saanut).
Tämän jälkeen olo oli taas varmempi ja huolia oli vähemmän. Ja kesäloman alettua saatoin muutenkin tuntea, kuinka olin paljon energisempi ja virkeämpi kuin ensimmäisen kolmanneksen aikana.😃 Raskauden alussa olin jatkuvasti todella väsynyt ja hieman huonovointinen, minkä lisäksi työkiireet ja -stressi olivat taas kunnolla päällä, kuten aina keväällä ennen loman alkua, mikä loi omaa lisähuolta jo raskauteenkin kohdistuen. Olin ollut myös huolissani siitä, että miten tulisin kesällä jaksamaan, jos helteet olisivat samanlaisia kuin viime kesänä ja, jos väsymys vain jatkuisi.😓 Olimme jo varanneet ulkomaanmatkan sekä risteilyn, niin oma jaksaminen niidenkin kanssa huoletti. Mutta kuten mainitsin, oloni olikin todella virkeä ja jaksoin taas ihan erilailla kuin pari edellistä kuukautta, ja kaikki sujui oikein hyvin.😉 Olin kyllä huomannut pientä pyörrytyksen kaltaista tunnetta silloin tällöin hieman ennen lomaa ja loman alettua, mikä selittyikin seuraavalla neuvolakäynnillä hemoglobiinitason pienellä laskulla. Tämä saatiin korjattua rautavalmisteen säännöllisellä käytöllä, minkä jälkeen pyörrytyksetkin loppuivat heti. Eli saatoin nauttia kesälomasta kunnolla, mikä on ollut ihanaa!😍
Vatsani lähti myös selkeään kasvuun toisen kolmanneksen alkupuolella, mikä on ollut todella huojentavaa ja samalla jännittävää ja kiinnostavaa.😊 Mutta tästä huolimatta en edelleenkään tuntenut vauvan liikkeitä, mikä minua edelleen kovasti huolestutti ja murehdutti, sillä olin kovasti odottanut sitä, että pääsisin ne tuntemaan.😕 Ultrissa oli kyllä selvinnyt, että istukkani on edessä, mikä voi hyvin vaimentaa vauvan liikkeiden tuntemista, mikä oli sinänsä huojentava tieto, mutta olin silti pettynyt, kun liikkeitä ei edelleenkään tuntunut. Mutta sitten kesäkuun loppupuolella, kun raskausviikkoja oli alla n. 24, tunsin selkeää voimakasta kuplivaa tunnetta maatessani illalla sängyssä.😦 Olin kuullut neuvolassa sekä lukenut netistä, että vauvan liikkeet saattoivat aluksi tosiaan tuntua kuin kuplinnalta, ja kun tunne jatkui useita minuutteja kerrallaan noin parinkymmenen minuutin ajan, olin melko vakuuttunut, että olin tosiaan tuntenut vauvan liikkuvan.😍 Tämän jälkeen huomasin saman tunteen toistuvan myös muinakin päivinä ja vähitellen tuo kupliva tunne on vaihtunut aivan selkeisiin potkuihin, kääntyilyihin ja muihin jopa aika koviinkin liikkeisiin. Olen saattanut jopa ihan nähdä ihoni liikkuvan, kun vauva on potkaissut hieman kovempaa, mikä on ollut aika hurjaakin välillä.😅 Myös mieheni on päässyt tunnustelemaan potkuja ja liikkeitä, mikä on ollut hänestäkin aikamoinen kokemus. Ja, kun näitä liikkeitä olen nyt pystynyt tuntemaan joka päivä säännöllisesti (melkein jopa kellontarkkuudella), niin olen voinut olla varma siitä, että vauva voi masussa hyvin, ja lähes kaikki stressi on haihtunut pois ja viimeiset pari viikkoa olenkin ollut rennompi kuin koko raskausaikanani.😃
Tietysti nyt, kun viimeinen kolmannes on lähtenyt käyntiin, niin olen alkanut jo hieman miettimään ja pohtimaan, että mitä kaikkea sen aikana voi vielä seurata.😬 Monet ovat puhuneet kovista säryistä, turvotuksesta, väsymyksestä ja tukalasta olosta, mitkä eivät todellakaan kuulosta houkuttelevilta. Koskaan ei voi tietää, mitä tuleman pitää ja siksi olenkin päättänyt vain nauttia tästä hyvän olon tunteesta niin kauan kuin sitä jatkuu, mutta mielessäni olen kuitenkin varautunut myös siihen, että vointi voi huonontua loppua kohti.😐 Äitiysvapaani alkaa syyskuun puolivälissä, eli töissä olisi kuitenkin tarkoitus (ja myös halu) jaksaa ihan sinne asti, mutta tietysti mennään oman jaksamisen ja vauvan hyvinvoinnin mukaan, riskejä en kyllä tässä asiassa aio ottaa.👍
Eli kaiken kaikkiaan, kun nyt taaksepäin mietin, niin raskausaikani stressit ovat olleet melko vähäisiä ja paljon helpommalla on selvitty kuin mitä olisi voinut olla. Mukavaltahan tuo huoli ja pelko ei tunnu, mutta niistä kaikista on selvitty ja päästy yli, ja nyt tosiaan vain odotetaan, mitä vielä ehtii ennen synnytystä tapahtumaan.😅
Oikein paljon jaksamisia ja tsemppiä kaikille, jotka olette joutuneet kärvistelemään ja stressaamaan raskausaikana!😉
Terkuin,
Isanna91😘
Vaikka raskaus ja tieto siitä, että pieni ihme on matkalla maailmaan, niin kuuluu usein raskausaikaan paljon erilaisia huolia ja pelkoja. Itsekään en ole tässä poikkeus ja tuntuu, että jo pitkä raskautumisen odotus vain lisäsi pelkoani siitä, että jotain pahaa tapahtuisi raskausaikana, emmekä edelleenkään saisi tuota kauan odottamaamme lasta.😓
Ensimmäinen asia, joka minua huolestutti heti plussaamisen jälkeen oli se, että olenko todella raskaana. Vaikka olinkin tehnyt jo neljä positiivista testiä, minun piti hillitä itseni, etten olisi aloittanut jokaista aamua tekemällä varmistustestejä saadakseni jatkuvasti tietää, että pikkuinen oli edelleen kyydissä mukana.😖 Vaikka tunsinkin oloni erilaiseksi kuin yleensä, mistä aiemmassa tekstissäni kerroinkin, niin jostain syystä minun oli silti vaikea uskoa, että se tosiaan piti paikkansa. Odotin kuin kuuta nousevaa ensimmäistä neuvola-aikaa, jonka olinkin varannut heti plussaamisviikonlopun jälkeen. Koska tunnen itseni niin hyvin tiesin, että ammattilaisen vahvistus asiasta saisi minut vihdoinkin uskomaan, että olin tosiaan tulossa äidiksi. Mutta odottaminen oli kyllä yhtä tuskaa...😩
Samalla, kun varasin puhelimitse neuvola-ajan, sain jo erilaisia ohjeita, joiden avulla saatoin jo tutustua raskausajan suosituksiin ja rajoituksiin, joihin aloinkin heti perehtymään. No, ensimmäisiä asioita oli ei-suositeltavien ruokien läpikäyminen. Vaikka suurin osa olikin minulle jo ennestään tuttuja (kuten raaka kala ja liha, valitettavasti), niin löytyi myös monia sellaisia ruokia, joista en ollut aiemmin kuullutkaan (kuten tietyt kalalajit ja juustot). Eli tästä lähti sisäistämisprosessi liikkeelle; tietyt asiat piti jatkossa muistaa, etten aloita kokeilemaan, ja toiset taas piti jättää pois, kuten rakastamani maksalaatikko ja -makkara, graavilohi, medium-pihvit, sushi sekä lakritsi.😩 Oli kuitenkin mukava yllätys, että kaksi kuppia suodatinkahvia tai yksi kuppi espressokahvia olivat sallittuja, joten saatoin jatkaa iltapäiväkahviperinnettäni (suureksi helpotukseksi, sillä sitä on kyllä tarvittu😂). Vaikka näiden tiettyjen ruokien välttelyt/pois jättäminen on mielestäni loppujen lopuksi sujunutkin ilman mitään ongelmia, niin alkuun oli kyllä todella stressaavaa ja tarkistin aina epävarmat ruokalajit, jottei niissä vain ollut mitään aineita kiellettyjen listalta. Mutta vähitellen opin ottamaan tämänkin asian rennosti ja se on sujunut oikein hyvin.😉
Neuvola-ajan varaamisen yhteydessä esille nousi myös särkylääkkeiden käyttäminen raskauden aikana. Tavalliset valmisteet eivät käyneet ja sallituissakin oli tarkat sallitut annosmäärät. Vaikka en yleensä käytäkään ihmeemmin särkylääkkeitä, niin joskus kyllä kärsin migreeninkaltaisista kovista, pitkään jatkuvista päänsäryistä, jolloin olen saattanut ottaa tabletin oloani helpottamaan. Mutta, kun kuulin näistä rajoituksista, en ole uskaltanut kertaakaan ottaa edes sallittuja särkylääkkeitä, vaan olen vain kestänyt päänsäryt, joita varsinkin alkuraskauden puolella tuli tiheämmin.😓 En vain ole halunnut ottaa mitään turhia riskejä, ja yllättävän hyvin olenkin pärjännyt satunnaisten päänsärkyjen kanssa levon, hämärän ja hiljaisuuden avulla. Eli tämäkään ei loppujen lopuksi ole tuottanut mitään ihmeempiä ongelmia.👍
No, sitten kun näistä alkujärjestelyistä selvittiin ja päästiin ensimmäiselle neuvolakäynnille, niin minulle oli aikamoinen yllätys ja pettymys, ettei raskautta todennettu millään tavalla.😨 Olin luullut, että he ottaisivat jonkinlaisen virtsa- tai verinäytteen, josta raskaus olisi varmennettu, mutta näköjään vauvan olemassaolo katsotaan vasta ensimmäisessä ultrassa, joka on yleensä raskausviikolla 12. Eli vielä pitäisi odottaa niinkin kauan ennen kuin saisi lopullisen varmistuksen vauvan olemassaolosta. Eli edelleen pelkäsin, ettei siellä olisikaan mitään vauvaa, vaan testit näyttivät väärin, tai sitten se olisi tuulimuna tms. Tämä oli todella stressaavaa aikaa.😖
Viikot menivät hitaasti (ja jännityksen parissa), mutta sitten vihdoinkin koitti ultrapäivä. Koska aika oli arkiaamuna, mieheni ei päässyt mukaan, vaan hänellä oli töitä. Tämä olo tosi kurja juttu, sillä häneltä jäisi ensimmäinen kerta välistä, kun vauvan näkisi😕 (jos siellä siis tosiaan vauva olisi). Siinä sitten odotin henkeäni pidättäen, kun kätilö levitti geeliä vatsalleni ja asetti laitteen vatsalleni. Mutta eipä siinä mennyt kuin hetki, kun ruudulle ilmestyi näky, joka sai silmäni kyyneliin: siellä hän oli, meidän oma pienokainen, täysin tunnistettavissa ja oikein reippaasti liikahdellen😍. Kuin silmänräpäyksessä se kaikki huoli ja pelko suli pois harteiltani, sillä vihdoinkin olin saanut vahvistuksen siitä, että olin todella raskaana, ja meistä tulisi vanhemmat lokakuun lopulla💖 (kunhan kaikki muuten menisi hyvin). Hymyilin ja virnistelin koko ultra-ajan ja kaiken kruunasi se, kun kätilö ilmoitti, että vauvalla oli kaikki hyvin😁. Tämä kruunasi ensimmäisen kolmanneksen odotusajan, ja viimeinkin uskalsimme paljastaa vauvauutisen myös omille isovanhemmillemme, muille sukulaisille sekä hyville ystävillemme ja työkavereille. Omille vanhemmille ja sisaruksille olimme kyllä kertoneet heti, kun raskaustestit olivat olleet positiivisia, mutta nyt se ei enää ollut epävarma salaisuus, vaan ilouutinen, joka oli ihana päästä kertomaan muillekin.😊
Vaikka ultra olikin tuonut kauan kaipaamaani mielenrauhaa, niin kuitenkin takaraivossani piili pelko siitä, että oliko vauvalla kaikki hyvin. Varsinkin, kun vatsa ei ollut vielä lähtenyt kasvuun ja en tuntenut mitään sellaista, minkä olisin voinut todeta vauvan liikkeiksi, niin minulla ei aluksi ollut mitään keinoa tietää, että kaikki meni hyvin.😓 Eli tuo huoli ja pelko olivat jatkuvasti läsnä vielä tuon ensimmäisen ultran ja tulevan rakenneultran välillä. Ennen rakenneultraa aloimme mieheni kanssa puhumaan mahdollisista esiin nousevista huolenaiheista ultran aikana. Vaikka odotimmekin ultraa innolla, sillä meillä olisi tuolloin mahdollisuus saada tietää, että oliko meille tulossa tyttö vai poika, niin tiedostimme myös sen tosiasian, että tuolloin myös selvitettiin lapsemme rakennetta ja sitä, että oliko lapsellamme kaikki hyvin vai ei.😖 Tämä varjosti tuota odotusaikaa ja jännitys painoi raskaana vatsan pohjalla, kun saavuimme jälleen kätilön vastaanotolle. Tällä kertaa mieheni oli mukana, kun kesäloma oli jo alkanut, mikä oli aivan ihana asia.😊 Tutulla kaavalla mentiin: kävin makuulle, rullasin vaatteet pois vatsan päältä ja yritin pysyä mahdollisimman rentona, kun kätilö jälleen levitti geeliä ja asetti sensorin vatsan päälle. Ja sitten ruudulle jälleen ilmestyi tuo meidän pieni rakkaamme, huomattavasti isompana kuin edellisellä kerralla, mutta aivan yhtä liikkuvaisena.😁 Kuten aiemmassa tekstissä olinkin jo kertonut, niin pienokainen oli todella itsepäinen ja pysyi tiukasti huonoissa asennoissa, mikä teki tarvittavien tietojen saamisesta melko haasteellista.😅 Jouduimme tosiaan käymään reilu puolen tunnin paussilla sairaalan kahviossa, kun hyppimiset, pomppimiset, herättelyt ja kyljen vaihtelut eivät tepsineet, ja kätilö toivoi, että pieni liikunta ja tauko saisivat vauvan itsestään kääntymään parempaan asentoon. Tauko tepsi, ja palattuamme kätilö sai otettua viimeisetkin kuvat ja mitat, ja kaikki näytti oikein hyvältä😍 (jälleen suuri helpotus ja huolen taakan kevennys). Ainoa mainittava asia oli, että vauva näyttäisi olevan melko ''siropäinen'' (isäänsä tullut😂), ja se voisi todennäköisesti olla tyttö (tätä kätilö ei kyllä uskaltanut varmaksi sanoa, sen verran huonot vilkaisut oli haaroväliin saanut).
Tämän jälkeen olo oli taas varmempi ja huolia oli vähemmän. Ja kesäloman alettua saatoin muutenkin tuntea, kuinka olin paljon energisempi ja virkeämpi kuin ensimmäisen kolmanneksen aikana.😃 Raskauden alussa olin jatkuvasti todella väsynyt ja hieman huonovointinen, minkä lisäksi työkiireet ja -stressi olivat taas kunnolla päällä, kuten aina keväällä ennen loman alkua, mikä loi omaa lisähuolta jo raskauteenkin kohdistuen. Olin ollut myös huolissani siitä, että miten tulisin kesällä jaksamaan, jos helteet olisivat samanlaisia kuin viime kesänä ja, jos väsymys vain jatkuisi.😓 Olimme jo varanneet ulkomaanmatkan sekä risteilyn, niin oma jaksaminen niidenkin kanssa huoletti. Mutta kuten mainitsin, oloni olikin todella virkeä ja jaksoin taas ihan erilailla kuin pari edellistä kuukautta, ja kaikki sujui oikein hyvin.😉 Olin kyllä huomannut pientä pyörrytyksen kaltaista tunnetta silloin tällöin hieman ennen lomaa ja loman alettua, mikä selittyikin seuraavalla neuvolakäynnillä hemoglobiinitason pienellä laskulla. Tämä saatiin korjattua rautavalmisteen säännöllisellä käytöllä, minkä jälkeen pyörrytyksetkin loppuivat heti. Eli saatoin nauttia kesälomasta kunnolla, mikä on ollut ihanaa!😍
Vatsani lähti myös selkeään kasvuun toisen kolmanneksen alkupuolella, mikä on ollut todella huojentavaa ja samalla jännittävää ja kiinnostavaa.😊 Mutta tästä huolimatta en edelleenkään tuntenut vauvan liikkeitä, mikä minua edelleen kovasti huolestutti ja murehdutti, sillä olin kovasti odottanut sitä, että pääsisin ne tuntemaan.😕 Ultrissa oli kyllä selvinnyt, että istukkani on edessä, mikä voi hyvin vaimentaa vauvan liikkeiden tuntemista, mikä oli sinänsä huojentava tieto, mutta olin silti pettynyt, kun liikkeitä ei edelleenkään tuntunut. Mutta sitten kesäkuun loppupuolella, kun raskausviikkoja oli alla n. 24, tunsin selkeää voimakasta kuplivaa tunnetta maatessani illalla sängyssä.😦 Olin kuullut neuvolassa sekä lukenut netistä, että vauvan liikkeet saattoivat aluksi tosiaan tuntua kuin kuplinnalta, ja kun tunne jatkui useita minuutteja kerrallaan noin parinkymmenen minuutin ajan, olin melko vakuuttunut, että olin tosiaan tuntenut vauvan liikkuvan.😍 Tämän jälkeen huomasin saman tunteen toistuvan myös muinakin päivinä ja vähitellen tuo kupliva tunne on vaihtunut aivan selkeisiin potkuihin, kääntyilyihin ja muihin jopa aika koviinkin liikkeisiin. Olen saattanut jopa ihan nähdä ihoni liikkuvan, kun vauva on potkaissut hieman kovempaa, mikä on ollut aika hurjaakin välillä.😅 Myös mieheni on päässyt tunnustelemaan potkuja ja liikkeitä, mikä on ollut hänestäkin aikamoinen kokemus. Ja, kun näitä liikkeitä olen nyt pystynyt tuntemaan joka päivä säännöllisesti (melkein jopa kellontarkkuudella), niin olen voinut olla varma siitä, että vauva voi masussa hyvin, ja lähes kaikki stressi on haihtunut pois ja viimeiset pari viikkoa olenkin ollut rennompi kuin koko raskausaikanani.😃
Tietysti nyt, kun viimeinen kolmannes on lähtenyt käyntiin, niin olen alkanut jo hieman miettimään ja pohtimaan, että mitä kaikkea sen aikana voi vielä seurata.😬 Monet ovat puhuneet kovista säryistä, turvotuksesta, väsymyksestä ja tukalasta olosta, mitkä eivät todellakaan kuulosta houkuttelevilta. Koskaan ei voi tietää, mitä tuleman pitää ja siksi olenkin päättänyt vain nauttia tästä hyvän olon tunteesta niin kauan kuin sitä jatkuu, mutta mielessäni olen kuitenkin varautunut myös siihen, että vointi voi huonontua loppua kohti.😐 Äitiysvapaani alkaa syyskuun puolivälissä, eli töissä olisi kuitenkin tarkoitus (ja myös halu) jaksaa ihan sinne asti, mutta tietysti mennään oman jaksamisen ja vauvan hyvinvoinnin mukaan, riskejä en kyllä tässä asiassa aio ottaa.👍
Eli kaiken kaikkiaan, kun nyt taaksepäin mietin, niin raskausaikani stressit ovat olleet melko vähäisiä ja paljon helpommalla on selvitty kuin mitä olisi voinut olla. Mukavaltahan tuo huoli ja pelko ei tunnu, mutta niistä kaikista on selvitty ja päästy yli, ja nyt tosiaan vain odotetaan, mitä vielä ehtii ennen synnytystä tapahtumaan.😅
Oikein paljon jaksamisia ja tsemppiä kaikille, jotka olette joutuneet kärvistelemään ja stressaamaan raskausaikana!😉
Terkuin,
Isanna91😘
Kommentit
Lähetä kommentti